Antioksidantit.com

Antioksidantit esittelyssä

Mitä antioksidantit ovat?

Antioksidantit puolustavat ja puhdistavat elimistöä

Antioksidantit kuuluvat elimistön omiin puolustus- ja suojausmekanismeihin.

Ne estävät haitallisten happiyhdisteiden, ns. vapaiden radikaalien muodostumista tai muuttavat niitä haitattomaan muotoon.

Elimistö tuottaa itse suurimman osan antioksidanteista, joita ovat esimerkiksi entsyymit glutationi ja virtsahappo sekä useat verenkierron valkuaisaineet. Antioksidantteja saadaan myös ravinnon mukana.

Antioksidanttien tehtävät

Antioksidanttien tehtävänä on poistaa elimistöstä happiradikaaleja, joita muodostuu hengitettäessä, mutta myös saasteiden, säteilyn, tupakansavun, tulehdusten ja auringonvalon vaikutuksesta.

Elimistön omat antioksidantit vähentävät vapaiden radikaalien haittavaikutuksia, mutta niiden antama suoja ei ole aina riittävän tehokas.

Antioksidanttien lähteet

Antioksidantteja esiintyy luonnossa monissa vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa sekä viinissä ja teessä.

Ruoasta ei voi saada liikaa antioksidantteja, ja siksi riittävä antioksidanttisuoja kannattaa ensisijaisesti hankkia terveellisestä ruoasta.

Erityisen hyviä antioksidanttien lähteitä ovat

  • täysjyvävilja
  • hedelmät
  • marjat
  • vihannekset.

Ravinnosta saatavia antioksidantteja ovat esimerkiksi E-vitamiini, lykopeeni, beetakaroteeni ja seleeni. Terveelliset elintavat tehostavat kaikkien antioksidanttien toimintaa.

Antioksidanttien merkitys sairauksien ehkäisyssä

Monet tutkimukset viittaavat siihen että ihmisillä, jotka saavat ravinnostaan runsaasti antioksidantteja, esiintyy vähemmän syöpää ja sydän- ja verisuonitauteja.

Antioksidanttien on todettu vaikuttavan tehokkaasti myös tulehdustautien hoidossa ja ehkäisyssä. Tutkimuksia on tehty esimerkiksi astman ja psoriasiksen hoidossa.

Useimmat tutkijat katsovat, että monipuolinen, kasviksia sisältävä ruoka sisältää riittävästi antioksidantteja.

Huonot elintavat voivat heikentää antioksidanttien tehoa. Näin vaikuttavat esimerkiksi tupakointi ja alkoholin runsas käyttö.

Antioksidantit ja urheilu

Liikunta lisää antioksidanttien tarvetta, koska liikkuessa elimistö tuottaa enemmän hapettajia.

Urheilijoiden kannattaa hankkia tarvittavat antioksidantit ensisijaisesti ravinnosta. Antioksidanttilisien runsasta käyttöä on syytä välttää, sillä yksittäiset antioksidantit saattavat olla haitallisia suurina määrinä.

Antioksidanttihoidot

Antioksidanttihoito nimitys lääkärin määräämälle lääkehoidolle sellaisilla valmisteilla, jotka sisältävät lääkeannostasoisia määriä pienoisravintotekijöitä ja rohtovalmisteita erikseen tai yhdistelminä.

Menetelmää on kutsuttu myös ravitsemushoidoksi. Lääkehoito alkaa aina lääkärin määräyksestä.

Antioksidanttihoito perustuu vapaaradikaaliteoriaan. Sen mukaan ihmiselimistössä syntyneet, ravinnosta tai ympäristöstä elimistöön tulleet myrkylliset hapettavat aineet aiheuttavat soluvaurioita, jotka johtavat erilaisten rappeutumissairauksien syntyyn.

Nykyään käytetään termiä “hapetusstressi” kuvaamaan yksilöön kohdistuvien hapettavien aineiden yhteisvaikutusta.

Antioksidanttihoitoa tarjoaa erityinen antioksidanttiklinikka.

Teksti: Heidi Ruottu

Lisätietoa

  • Antioksidanttiklinikat
  • Antioksidantit (Duodecim Terveyskirjasto)
  • Flavonoidi.com

Antioksidantit esittelyssä:

  • Alfalipoiinihappo
  • Astaksantiini
  • Beetakaroteeni
  • Berberiini
  • Betaiini
  • E-vitamiini
  • Havupuu-uutejuoma
  • Karnosiini
  • Kurkumiini
  • Luteiini
  • Lykopeeni
  • Resveratroli
  • Seleeni
  • Ubikinoni
  • Valkoinen tee
  • Vihreä tee
  • Zeaksantiini

© 2010-2016 Antioksidantit.com