Zeaksantiini

Zeaksantiinia on runsaasti silmän retinassa. Sen arvellaan olevan tärkeää silmien terveydelle.

Zeaksantaani on rasvaliukoinen karotenoidi. Se on väriltään keltaista ja sitä käytetään myös elintarvikevärinä. Lisäaineena sen E-koodi on E161h.

Zeaksantaani ja silmänpohjan rappeuma

Zeaksantaani saattaa ehkäistä silmänpohjan ikärappeumaa, josta kärsii huomattava osa ikääntyvistä ihmisistä. Tutkimusnäyttö asiasta on kuitenkin vielä keskeneräistä.

Tupakointi, liiallinen auringonvalo ja puutteellinen ruokavalio lisäävät ikärappeuman riskiä. Nämä riskitekijät saattavatkin lisätä zeaksantaanin tarvetta.

Zeaksantaanin tarve

Zeaksantaanin ihanteellista saantia ei ole määritetty. Useat asiantuntijat kuitenkin arvelevat, että viisi annosta hedelmiä ja vihanneksia päivässä auttavat saamaan riittävästi tätäkin ravintoainetta.

Iän myötä silmäsairauksien riski kasvaa, jolloin zeaksantaanin saantiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Zeaksantiinin lähteet

Hyviä zeaksantiinin lähteitä ovat

  • oranssi paprika
  • maissi
  • pinaatti
  • romainesalaatti
  • herneet
  • lehtikaali
  • appelsiini
  • mandariini.

Ravinnossa zeaksantiinia esiintyy yleensä yhdessä luteiinin kanssa. Molemmat ovat silmille tärkeitä antioksidantteja.

Zeaksantaani lisäravinteena

Zeaksantiinia sisältävät esimerkiksi seuraavat ravintolisät:

Zeaksantiinin ei tiedetä olevan haitallista suurinakaan annoksina. Sille ei ole siksi määritetty suurinta hyväksyttävää päiväsaantia.